Miesten taipumus idealisoida

Romanttisen kiintymyksen alkuvaiheessa monet miehet ajautuvat voimakkaaseen psykologiseen kuvioon: idealisoimiseen. Kun mies on vakuuttunut siitä, että hän on löytänyt “sen oikean” – naisen, joka täydentää häntä, ymmärtää häntä ja ilmentää hänen arvojaan – hän alkaa usein nähdä suhteen hyvin romantisoitujen linssien läpi. Tämä taipumus ei ole vain runollinen; se perustuu neuropsykologiaan ja on usein vaarallisen harhaanjohtava.

Kiintymysteorian ja affektiivisen neurotieteen tutkimukset ovat osoittaneet, että miehen aivot – erityisesti silloin, kun ne ovat hurmoksen tai oksitosiinisidoksen (joka kohoaa seksin ja romanttisen yhteyden aikana) aktivoimia – käynnistävät idealisointipiirejä, jotka vaimentavat kriittisen arvion kumppanin heikkouksista (Zeki, 2007; Acevedo ym., 2011). Tämä neurologinen sokeapiste saa miehet ohittamaan yhteensopimattomuudet, antamaan anteeksi varhaisia manipuloinnin merkkejä ja jopa oikeuttamaan rajatapauksissa epäkunnioittavaa käytöstä – kaikki “todellisen rakkauden” narratiivin varjolla.

Toisin kuin naiset, jotka tapaavat olla pragmaattisempia ja riskitietoisempia romanttisen suhteen alkuvaiheissa – osittain evoluutiopaineen vuoksi arvioida pitkäaikaista huolenpitoa ja vakautta (Buss, 2019) – miehet, erityisesti korkean myötätuntoisuuden omaavat tai vähäisemmän neuroottisuuden omaavat, voivat projisoida fantasioita vakaudesta ja yhteisestä kohtalosta ilman riittävää todellisuustestiä.

Tätä psykologista vääristymää voi pahentaa miehillä ratkaisematon lapsuuden tunne-elämän puute, jolloin syntyy projektiosilmukka, jossa nainen ei ole vain romanttinen kumppani vaan täydentymisen tai parantumisen symboli. Illuusio voi muodostua niin voimakkaaksi, että se irtoaa täysin naisen todellisesta persoonallisuudesta, historiasta tai käyttäytymisen johdonmukaisuudesta.

Alpha Masteryssa olemme nähneet tämän toistuvan sadoissa tapauksissa. Miehet kuvailevat naista sanoin kuten “kaunein sielu,” “harvinainen nainen” tai “erilainen kuin kukaan, jonka olen koskaan tavannut” – jopa tilanteissa, joissa nainen on jo vetäytynyt emotionaalisesti, ilmaissut epäkunnioitusta tai osoittanut selkeitä yhteensopimattomuuden merkkejä. Tämä ei ole harvinaista – miehet on usein ohjelmoitu tulkitsemaan investointi arvon mittarina, ja kun tunnesijoitusta on jo laitettu suhteeseen, mieli tekee kaikkensa oikeuttaakseen sen arvon (ks. uppoutuneen kustannuksen harha, Arkes & Blumer, 1985).

Siksi tämän idealisointitaipumuksen ymmärtäminen ja hallitseminen on yksi ensimmäisistä terapeuttisista ja strategisista interventioista, joita teemme. Toipuminen alkaa ei katkeruudella, vaan todellisuuden uudelleenkalibroinnilla.

Taustalla oleva ongelma: kaipuusta harhaksi

Yksi vähiten huomioiduista mutta ratkaisevan tärkeistä psykologisista dynamiikoista miesten romanttisessa käyttäytymisessä on se, mitä Alpha Masteryssa kutsumme “incelistä valkoiseksi ritariksi -muodonmuutokseksi.” Tämä ei tarkoita, että mies olisi ollut kirjaimellisesti “incel” (pakon edessä selibaatissa), vaan että hän on kantanut pitkään psykologista kokemusta romanttisesta puutteesta – olipa se sitten emotionaalista, seksuaalista tai suhdepohjaista. Tämä luo haavoittuvan tilan, jossa jo vähäinenkin naisen huomio voi tuntua mullistavalta, lähes lunastavalta tapahtumalta.

Aivan kuten saduissa, joissa sammakko muuttuu prinssiksi prinsessan suudelmasta, monet miehet kokevat äkillisen psykologisen muutoksen, kun nainen osoittaa aitoa kiinnostusta tai kiintymystä. Erityisesti miehille, jotka ovat eläneet vuosia romanttisessa niukkuudessa – sosiaalisen kömpelyyden, uran priorisoimisen tai yksinkertaisesti kilpailullisilla markkinoilla näkymättömäksi jäämisen vuoksi – naisen huomion vaikutus voi olla ylivoimainen.

Tämä muutos ei ole vain runollinen; se on psykologisesti jäljitettävissä. Miehet tällaisissa tilanteissa kokevat usein dopaminergisen ja oksitosiinergisen aktiivisuuden nousuja (Fisher, Aron & Brown, 2005), jotka voimistavat emotionaalista kiintymystä ja romanttista keskittymistä. Kun nämä neurokemialliset piikit osuvat yhteen täyttymättömien tunne-elämän tarpeiden kanssa, lopputulos on usein voimakas illuusio: uskomus, että tämä nainen ei ole vain hyvä kumppani – vaan elämän rakkaus.

Juuri tässä vaiheessa todellisuus alkaa lipsua. Syntyvä omistautuminen ei perustu naisen johdonmukaiseen käyttäytymiseen, arvomaailmaan tai pitkäaikaiseen yhteensopivuuteen – vaan siihen, että tunne-elämän nälkä on hetkellisesti tyydytetty. Kliinisessä psykologiassa tätä kutsutaan tarvelähtöiseksi projektioksi – jossa täyttymättömät tarpeet luovat idealisoituja kuvia, jotka heijastetaan toiseen ihmiseen (Johnson, 2008).

Kuulemme usein miesten sanovan esimerkiksi: “Hän muutti elämäni” tai “Tekisin mitä tahansa hänen vuokseen” – jo deittailun alkuvaiheissa, ennen kuin mitään pitkäaikaista yhteensopivuutta on testattu. Kyse ei tällöin ole rakkaudesta Aristoteleen tarkoittamassa vakiintuneessa philia- tai **agape-**mielessä, vaan psykologisesta takaisinkytkentäsilmukasta: huomio → tarpeen tyydytys → virheellinen tulkinta ikuisesta yhteensopivuudesta → pakonomainen omistautuminen.

Ensimmäinen oppi on ratkaiseva: jos idealisointia ruokkii oma tarpeesi – ei hänen johdonmukaisuutensa tai yhteinen visio – niin pysähdy. Sellainen kiinnittyminen ei ole rakkauden heijastus, vaan oman puutteen peili.

Merkkien lukeminen — vai niiden itse tuottaminen

Yksi toistuva dynamiikka, jonka havaitsemme miehissä – erityisesti sen jälkeen, kun he ovat kokeneet ensimmäisen intiimiyden naisen kanssa – on taipumus tulkita neutraalit tai lievästi positiiviset signaalit varmoiksi merkeiksi syvästä tunnekiintymyksestä tai jopa pitkäaikaisesta sitoutumisesta. Tämä vääristymä ei ole pelkkää optimismia; se on usein psykologinen puolustusmekanismi, joka pohjautuu toivoon, tarpeeseen ja vahvistusharhaan.

Erityisesti seksuaalisen kohtaamisen jälkeen monet miehet suurentavat tiedostamattaan jokaisen myöhemmän vuorovaikutuksen merkitystä.

Monille naisille tänä päivänä seksi ei automaattisesti merkitse sitoutumista tai edes romanttisia aikomuksia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset, joilla on korkea sosioseksuaalinen orientaatio (Penke & Asendorpf, 2008) – eli ne, jotka suhtautuvat luontevasti ei-sitoviin seksuaalisuhteisiin – voivat erottaa seksin ja suhdeintention toisistaan paljon helpommin kuin miehet yleensä tekevät.

Tämä biologinen ero voi saada miehen projisoimaan sitoutumista eleisiin, jotka todellisuudessa ovat harmittomia tai rutiininomaisia.

Tärkeä huomio: miehen tunneperäinen tulkinta ei automaattisesti kuvasta naisen todellisia aikomuksia. Monesti tällaiset eleet ovat ystävällisyyttä, kohteliaisuutta tai sosiaalisen vuorovaikutuksen oletusmuotoja – ja joissain tapauksissa ne voivat olla jopa strategisia, ei-sitovia huomionhallinnan muotoja, joita sosiaalipsykologiassa kutsutaan “murunen ruokinnaksi” (breadcrumbing, Wertz, 2021).

Miesten on vastustettava kiusausta romantisoida monitulkintaista tai asiayhteydestä irrallista käyttäytymistä. Kuten vanha sanonta kuuluu: “Jos kaikki on merkki, mikään ei ole merkki.”

Sinisilmäisyys ei ole jaloa. Se on väärin kohdistettua haavoittuvuutta.

Kyse on vain käyttäytymisestä

Yksi yleisimmistä sudenkuopista, joihin miehet lankeavat muodostettuaan tunneperäisen siteen naiseen, on hänen sanojensa yliarvostaminen. He takertuvat tunteellisissa hetkissä lausuttuihin fraaseihin, satunnaisiin emojiviesteihin tai epämääräisiin sentimentaalisiin ilmauksiin — tulkiten ne syviksi todisteiksi rakkaudesta tai sitoutumisesta.

Sanalliset ilmaukset, erityisesti naisilta tunnepitoisissa tai monitulkintaisissa suhteissa, ovat tunnetusti epäluotettavia pitkän aikavälin aikeiden mittareita.

Siksi ainoa luotettava mittari on käyttäytyminen. Ja ei mikä tahansa käyttäytyminen — vaan sellainen, joka vaatii ponnistusta, uhrausta ja priorisointia.

Miehen on kysyttävä itseltään:

• Onko hän tehnyt jotain hyväkseni, mikä maksoi hänelle jotain?
• Onko hän luopunut jostakin arvokkaasta sijoittaakseen minuun?

Jos vastaus on ei, ja ainoa, mitä hän on tarjonnut, ovat miellyttävät viestit, pienet palvelukset tai geneeriset eleet, joita etäinen ystäväkin voisi tarjota, ei ole mitään perustetta tulkita sitä todisteeksi syvästä tunneperäisestä sitoutumisesta.

On myös ratkaisevan tärkeää vastustaa kiusausta jalustalle asettamiseen — sijoittamaan hänet koskemattomalle tasolle, jossa jokainen tekstiviesti on pyhä ja jokainen huomionmurunen jumalallinen signaali. Tämä taipumus kumpuaa niukkuudesta ja henkilökohtaisesta epävarmuudesta, ei totuudesta.

Mies, joka palauttaa selkeytensä, keskittyy faktoihin:
Ei sanoja. Ei lupauksia. Ei tunteilua.
Vain uhraukset ja johdonmukaiset teot merkitsevät.

Lopuksi

Mitä vähemmän kokemusta miehellä on ollut naisista – erityisesti tunneperäisestä läheisyydestä ja fyysisestä yhteydestä – sitä todennäköisemmin hän yliarvostaa kaiken saamansa huomion. Tämä pätee erityisesti silloin, kun huomio johtaa seksuaaliseen läheisyyteen.

Tämä ei ole heikkoutta; se on inhimillinen psykologinen mekanismi, joka juontaa juurensa kiintymyssuhdeteoriasta (Bowlby, 1988) ja niukkuusheuristiikasta (Cialdini, 2001).

Kuitenkin harhan vastalääke ei ole katkeruus – se on objektiivisuus.

Välttääkseen juuttumasta fantasiaan miehen täytyy oppia:

• erottamaan tunteensa faktoista,
• tarkastelemaan tilannetta kolmannen osapuolen näkökulmasta,
• keskittymään siihen, mitä tehdään johdonmukaisesti, ei siihen, mitä sanotaan, ja
• välttämään perusinhimillisten vuorovaikutusten myyttistä tai elokuvamaista romantisointia.

Kyse ei ole kylmäksi muuttumisesta – vaan selkeäksi muuttumisesta.

Rakkauden, kun se tulee, täytyy olla molemminpuolista, havaittavaa ja johdonmukaisen uhrauksen ja ponnistelun tukemaa. Kaikki muu voi olla toiveajattelua, joka on kiedottu Romeo ja Julia -illuusion romantiikkaan – vaaralliset linssit, joiden läpi tehdä elämää mullistavia päätöksiä.

Alpha Masteryssa rohkaisemme miehiä pysymään maadoittuneina, rationaalisina ja harkitsevina. Totuus ei ehkä hivele itsetuntoa, mutta se on vapauttava.